top of page
Search

Miten tunnistaa ja hallita hankeriskejä?




Rakennusvirheet ja rakentamisen riskit ovat usein tapetilla ja rakennusalaa parjataan toistuvasti huonosta laadusta. Ennakoivasti hoidettu riskienhallinta onkin kriittinen edellytys rakennushankkeiden menestykselle – ja erityisesti ullakko- ja lisäkerrosrakentamisessa, jossa vaikeuskertoimet lisääntyvät entisestään, kun uutta rakentamista tehdään vanhan kiinteistön ehdoilla.

Yksi merkittävimmistä hyödyistä eri kumppaneiden kanssa tehtävissä riskiarvioinneissa ja riskienhallinnassa on tunnistaa - ja tunnustaa – erilaisia riskejä. Vaikka kaikille riskeille ei ole järkevää tai edes mahdollista laatia hallintatoimenpiteitä, jo pelkkä etukäteen tehtävä huolien liputtaminen edesauttaa kohdistamaan hankkeen aikana huomiota niihin asioihin, joista saattaisi kehkeytyä ongelmia ja reagoimaan niihin ajoissa ja tarvittavalla tavalla.


Suosittelenkin lämpimästi lisärakennushankkeisiin ryhtyville jonkinlaisen riskienarviointapaamisen järjestämistä. - Tapaaminen voi olla virallinen ja sisältää hyvinkin kattavan ja perusteellisen riskiarvioinnin ja hallintatoimenpiteiden määrittämisen. Mutta sekin riittää, että hankkeen keskeiset osapuolet istuvat yhdessä alas ja miettivät erilaisia skenaarioita tilanteista tai asioista, jotka voisivat hankkeen aikana tai sen jälkeen mennä pieleen. Tämä on erityisen arvokasta huomioiden, että yleensä taloyhtiöiden hallituksissa istuu muita kuin rakennusalan ammattilaisia, joten rakennushankeriskeihin liittyvän näkemyksen kasvattaminen tuottaa sekä suoria että epäsuoria hyötyjä hankkeiden ohjaamiseen ja valvomiseen.


Hankeriskejä voisi arvioida esimerkiksi seuraavilla osa-alueilla:

  1. Hanketoimijoihin ja urakoitsijoihin liittyvät riskit.

  2. Rakentamiseen liittyvät riskit: laatu-, kustannus-, aikataulu-, kosteudenhallinta- ja turvallisuusriskit.

  3. Markkina- ja kaupalliset riskit, sopimusriskit.

  4. Poliittiset-/ viranomais/ sääntelyriskit.


Kun riskeistä kyetään keskustelemaan avoimesti ja rehellisesti, uskalletaan niihin todennäköisesti myös reagoida paremmin ja ketterämmin hankkeen aikana. Hallintatoimenpiteitä on luonnollisestikin parempi miettiä hieman etukäteen kuin vasta sitten, kun vahinko on tapahtunut. Riskienhallinnan pohtiminen ja arviointi liittyvät vahvasti myös oman ja toisten työn arvostamiseen, tekemisen kulttuuriin ja toiminnan läpinäkyvyyteen, eli rakennusalan lisäksi lähes kaikilla toimialoilla tässä huikeaa kehityspotentiaalia.



Riskihallittuja hankkeita toivottaen,

Tiina



P.s. Jos olette kiinnostuneita kuulemaan lisää, kerron mielelläni Kiinteistö-Sillan kehittämästä hankeriskienhallinta-workshopista, jossa kartoitamme ja arvioimme juuri lisärakennushankkeisiin liittyviä riskejä erityisesti taloyhtiöiden näkökulmasta.

95 views0 comments

Recent Posts

See All
bottom of page