top of page
Search

Tervetuloa lisärakentamista käsittelevän blogisarjan pariin!

Updated: Jan 7, 2022

Ullakko- ja lisäkerrosrakentaminen on monelle taloyhtiölle erinomainen tapa kasvattaa taloyhtiön ja osakkeenomistajien omistuksen arvoa. Taloyhtiö saa lisärakentamishankkeesta myyntituottoja, joita voidaan käyttää esimerkiksi kalliiden perusparannuskorjausten rahoittamiseen ja lisäksi taloyhtiö saa uusia vastikkeenmaksajia pitämään kiinteistöstä hyvää huolta myös pidemmällä tähtäimellä.

Tämän blogisarjan tavoitteena on antaa taloyhtiöiden isännöitsijöille, hallitusten jäsenille ja aktiivisille osakkaille ajatuksia ja kysymyksiä harkitessa lisäkerros- ja ullakkorakentamishankkeeseen ryhtymistä.


Rakennusala ja rakentamisen käytännöt ovat suuren muutoksen ja kehityksen alla ja rakentamisessa on edelleen paljon parannettavaa niin laadun, tehokkuuden kuin hankejohtamisenkin saralla. Kehittämispotentiaalia löytyy myös digitaalisten työkalujen hyödyntämisestä, riskienhallinnasta, vastuiden tunnistamisesta, määrittämisestä ja jakamisesta, projektien ja arvoverkoston johtamisesta ja hankeviestinnästä. – Olkaamme siis kukin omalla tahollamme avoimia ja sopivan kunnianhimoisia edesauttamaan ja toteuttamaan tätä rakentamiskäytäntöjen kehitystä ja siten entistä korkeatasoisempaa rakentamisen laatua.


Toivon, että tämä blogi antaa lukijalleen ideoita ja ajatuksia lisärakentamishankkeisiin ja niiden mahdollisuuksien selvittämiseen. - Ja mikäli niin päätätte, toivotan menestystä hankkeen suunnitteluun ja läpivientiin!


Ota rohkeasti yhteyttä, jos haluat sparrailla aiheen tiimoilta (myös riippumatta siitä olisiko teillä hanke ajankohtainen tai ei). Haluan auttaa suomalaisia taloyhtiöitä hankepotentiaalin selvittämisessa, jotta jo olemassa olevasta, säilyttämisen arvoisesta, kiinteistökannasta voidaan pitää mahdollisimman hyvää huolta.


Tämä blogisarja on kehitetty tukemaan Kiinteistö-Sillan sekä Ympäristöministeriön Kasvua ja kehitystä puusta -puurakentamisen ohjelman kehittämishankkeemme viestintää. Otan erittäin mielelläni ideoita ja ehdotuksia myös lisärakentamiseen liittyvistä aihepiireistä, joista toivotte kuulevanne blogissa lisää!


Helsingissä, 8. elokuuta 2021


Tiina



63 views0 comments

Recent Posts

See All
bottom of page